Vastine Juhani Rinteen tekstiin Tieteessä Tapahtuu 4/2007

Vastine professori Juhani Rinteen kirjoitukseen “Kuinka te saatoitte? (Laadittu 31.5.2007)

Emeritusprofessori Juhani Rinne kirjoittaa Tieteessä Tapahtuu lehdessä 4/2007 varsin poleemisesti poliittiseksi konsensukseksi nousseesta ilmastonmuutoksesta. Hän toteaa, että etenkin ihmisen osuudesta muutokseen kiistellään eri ilmastoasiantuntijoidenkin kesken eikä vain mediassa.

Vaikka hän toteaa keränneensä runsaasti taustamateriaalia ja antaa mielikuvan aiheen monipuolisesta käsittelystä, hän jostain syystä sivuuttaa kokonaan poliittisen päätöksenteon kulmakiveksi nousseet ilmastonmuutosta koskevat arviointiraportit, joita hallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) julkaisee noin 5 vuoden välein. Kuitenkin koko julkinen keskustelu pohjaa näihin raportteihin, joista media on valtiovallan ja ilmatieteenlaitoksen suosiollisella avustuksella hanakasti tuottanut toinen toistaan hurjempia uutisia tulevista katastrofeista ellei torjuntaan ryhdytä heti.

Nämä ilmastonmuutokseen liittyvät ja ihmisen toiminnasta johtuviksi väitetyt uhkakuvat pelottavat kansalaisia, yhtä lailla puolustuskyvyttömiä koululaisia, tavallisia ihmisiä kuin myös korkean akateemisen koulutuksen saaneita. Mikä lienee uskottavin “totuus”?

Oma taustani

Verrattain monipuolisen luonnontieteellisen koulutuksen hankkineena minua ihmetytti ensimmäisen hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n (1990) arviointiraportin sanoma ilmaston lämpenemisestä ihmisen toiminnan tuloksena. Kun sitten tanskalaiset Eigil Friis-Christensen ja Knut Lassen julkaisivat 1991 havaintonsa Euroopan vuotuisen keskilämpötilan hämmästyttävästä korrelaatiosta auringon aktiivisuussyklin pituuden kanssa, ryhdyin ahkerasti seuraamaan ilmastonmuutoksesta käytävää debattia etenkin ulkomaisessa tiedekirjallisuudessa. Geologina olen myös tietoinen esimerkiksi Holoseenikauden nykyistä huomattavasti lämpimämmistä vaiheista.

Jääkiekkomaila

Rinne kirjoittaa varsin laveasti jääkiekkokäyrästä. Tämän viimeisen 1000 vuoden keskilämpötilaa kuvastavan käyrän olivat laatineet Mann, Bradley ja Hughes (1998) pääosin pohjoisen pallonpuoliskon puulustomittauksista johdettujen “lämpötilojen” perusteella. Kun käyrän 1000 vuotta sitten alkaneeseen hienoisesti laskevaan trendiin lisättiin noin sadanviidenkymmenen viimeisimmän vuoden säähavaintoasemien lämpötilatiedot, saatiin suoran varren päähän “jyrkästi” nouseva lapa ja näin oli jääkiekkokäyrä valmis.

Todettakoon, että käyrä esittää pohjoisen pallonpuoliskon vuotuisen keskilämpötilan poikkeamaa vuosien 1951-1980 keskiarvosta. Käyrän julkaiseminen herätti välittömästi voimakasta kritiikkiä. Ensiksikin puulustoista arvoitujen lämpötilojen rinnastaminen suoraan lämpömittareista saatuihin arvoihin ei täytä tieteellisen verrattavuuden kriteeriä. Toiseksi, säähavaintoasemien pitkien aikasarjojen epätasainen jakautuminen maapallolla ja etenkin merialueilla ei tee oikeutta etenkään alkuaikojen globaalin keskilämpötilan arvioinnille. Kolmanneksi, useimpien säähavaintoasemien jääminen entistä enemmän rakennetun ympäristön puristukseen on omiaan hivuttamaan lämpötiloja ylöspäin synnyttäen vaikutelman rajusta lämpötilan noususta (noin 0,6-0,8 astetta sadan vuoden aikana). Viimeksi mainitusta ilmiöstä käytetään usein nimeä kaupunkisaareke-efekti (Urban Heat Island - UHI).
IPCC:n toimintaan osallistuvat meteorologit kyllä väittävät, että tämä rakennetun ympäristön vaikutus lämpötilamittauksiin voidaan kompensoida. Minun kuten useimpien kollegojeni on kuitenkin vaikea uskoa, että jälkeenpäin suoritettavat korjaustoimenpiteet parantaisivat pitkänajan lämpötilastoja uskottavasti, jotta niitä voitaisiin luotettavasti käyttää asteen desimaalien tarkkuudella laadituissa globaalia lämpötilamuutosta esittävissä käyrissä ja tilastoissa.

Turussa kesäkuun 6-8, 2001 pidetyssä ilmastosymposiumissa esiintyi mm. geologi Ray Bradley, jonka vastuulla puulustotulkinnat olivat. Kun ihmettelin Bradleyltä miten voidaan puulustoista johdettuja lämpötiloja (lätkämailan varsi) rinnastaa suoraan lämpömittareista saatuihin vuotuisiin keskilämpötiloihin (lätkämailan lapa), hän totesi tutkimuksen olleen lähinnä mielenkiintoinen kokeilu. Kun sitten jatkoin ihmettelyäni siitä, miten on mahdollista, että IPCC otti tämän käyrän vuoden 2001 arviointiraporttinsa tärkeimmäksi ihmistä syyllistäväksi argumentiksi, hän vain totesi, että se ei ollut enää tekijöiden hallinnassa, koska käyrä oli julkaistu tunnetussa tieteellisessä julkaisusarjassa ja siis vapaasti siteerattavissa.

Tätä tuhannen vuoden lämpötilakäyrää IPCC on käyttänyt sumeilemattomasti todistaessaan, että teollistumisen seurauksena kasvihuonekaasupäästöjen lisääntyminen on syynä maapallon lämpötilan erittäin “huolestuttavaan” nousuun. Jotta käyrän uskottavuus korostuisi IPCC:n raporteissa vähätellään keskiajan hyvin tunnettuja, nykyistä lämpimämpiä vaiheita. Myös ns. pienen jääkauden nimellä tunnetut kylmät ja kurjat ajat 1400-luvulta 1800-luvun katovuosiin sivuutetaan mitättöminä.

On varsin valitettavaa, että jääkiekkomailan pääkirjoittaja ja sen tilastollisesta käsittelystä vastaava Michael Mann on tehnyt siitä arvovalta-asian. Kahden kanadalaisen tutkijan Steve McIntyrein ja Ross McKitrickin osoitettua virheitä Mannin algoritmeissa, Yhdysvaltain edustajainhuone asetti erillisen komitean tutkimaan asiaa ja totesi mm., että Mann et al. eivät käyttämiensä tilastomenetelmien virheellisyyksistä johtuen voi väittää, että 1990-luku olisi tuhannen vuoden lämpimin vuosikymmen, kuten IPCC:n raporteissa väitetään. Huom! Uusimmassa 2007 ilmestyneessä neljännessä arviointiraportissa jääkiekkomailaa ei enää mainosteta.

Nykyinen, pientä jääkautta seurannut hieman lämpimämpi ilmasto ei kuitenkaan ole lähelläkään niitä ihanteellisia ilmastoja, jotka vallitsivat useita tuhansia vuosia lähes heti jääkauden jälkeen. Geologisten, arkeologisten ja historiallisten tutkimusten perusteella voidaan nimittäin suurella varmuudella väittää, että ns. Holoseeni-kauden lämpöoptimi oli nykyistä ilmastoa useita asteita lämpimämpi. Mainittakoon, että meillä Suomessa kivikauden ihmiset söivät vesipähkinää (nykyisin sen pohjoisin kasvualue sijaitsee Etelä-Liettuassa) ja jalot lehtipuut kasvoivat Pohjan perukoita myöten.

Ilmastoennusteista

Rinne korostaa, että meteorologien ilmastoennusteet eivät perustu jääkiekkomailaan. En minäkään muista missään lukeneeni tai kuulleeni, että me ilmastoskeptikot olisimme väittäneet, että ilmastomalliennusteet tukeutuisivat tähän “lätkämailaan”. Sen sijaan IPCC käyttää kritiikittömästi tätä surullisen kuuluissa lämpötilakäyrää ihmistä syyllistävässä argumentoinnissaan. Lisäksi mm. kolmannen arviointiraportin (2001) poliittisille päättäjille suunnatussa yhteenvedossa http://www.ipcc.ch/press/pr.htmhttp://www.ipcc.ch/pub/SYRspm.pdf IPCC vertaa tätä po. käyrää (Figure SPM 10b) Etelämantereen jääkairauksista saatuun hiilidioksidipitoisuuden vaihteluun (Figure SPM 10a) osoittaen niiden erinomaista korrelaatiota. Kuvien tarkoitushakuisuutta korostaa niihin liitetyt “hurjat” vuoteen 2100 ulottuvat kehitysskenaariot.
Tässä yhteydessä on myös todettava, että turvatakseen taustansa mahdollisia syytöksiä vastaan tulevaisuudessa, IPCC ei vahingossakaan käytä sanaa ennuste vaan sanaa skenaario ja toisinaan sanaa “storyline”, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Ilmeisesti tämä johtuu ilmastomallintajien itse esittämästä epävarmuudesta, joskin poliittisille päättäjille ja medialle tätä epävarmuutta ei myönnetä.

Rinne esittää etteivät meteorologit koskaan käyttäisi lämpötilan ja kasvihuonekaasu-pitoisuuden samanaikaista nousua perusteluna ihmisen vaikutuksesta ilmastoon. Hän toteaa aivan oikein, että tällaiselle väitteelle tulisi antaa pätevä viite. Viitettä ei hänen mukaansa ole kuitenkaan koskaan annettu. Tarkoittaako tämä, että Rinteen mainitsemat meteorologit eivät tukeudu IPCC:n raportteihin? Kuitenkin edellä mainitussa kolmannen raportin yhteenvedossa (SYRspm.pdf, Figure SPM 2) nimenomaan esitetään, että ihmisen itsensä aiheuttamien kasvihuonepäästöjen lisääntyminen ja havaittu lämpeneminen ovat osoituksena ihmisen aiheuttamaksi väitettyyn ilmastonmuutokseen. Sama todistelu toistuu samanlaisin kuvin myös uusimmassa arviointiraportissa (2007), tosin siinäkin tukeudutaan pääosin ilmastomallien avulla tietokonesimulaatioilla saatuihin tuloksiin.

Rinne toteaa aivan oikein, ettei havaitusta ilmaston lämpenemisestä voi päätellä ihmisen vaikutusta siihen. Onhan ilmasto ollut kautta maapallon historian jatkuvassa muutoksen tilassa kuten lukuisista jääkausista ja niiden väliin sijoittuvista interglasiaaliajoista tiedetään.

Jääkauden jälkeiset ilmastonvaihtelut näyttävät seuraavan erinomaisesti auringon aktiivisuuden vaihteluja. Kylmät vaiheet näyttävät liittyvän aurinkopilkkuminimeihin ja lämpimät jaksot aktiivisen auringon aikaan. Ilmatieteen professori Oskar Wilhelm Johansson totesi jo 1922 kirjoituksessaan Suomen Lämpösuhteet Oma Maa vuosikirjassa miten Helsingin ja Oulun lämpötilat vaihtelivat aurinkopilkkujen tahdissa. Myös Metlan aiempi johtaja Eljas Pohtila totesi Lapin puiden kasvun korreloivan nimenomaan auringon aktiivisuuden kanssa.

Hiilidioksidin osuutta ilmastonmuutokseen on sen sijaan vaikeampi osoittaa, sillä, kuten Rinnekin kirjoituksessaan toteaa, hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä seuraa viipeellä lämpötilaa eikä päinvastoin kuten IPCC esittää. Tästä aiheesta jäljempänä lisää.

Rinteen ennustusmenetelmistä

Rinne kirjoittaa: “Ilmastonmuutosta voidaan ennustaa vain laskemalla ja sitä varten meteorologeilla on menetelmänsä. Täsmällisesti ottaen kysymyksenasettelu kuuluu näin: miten nykyinen ilmasto muuttuu kun siihen lisätään kasvihuonekaasuja ja kun ilmakehää samalla ihmisen toimesta samennetaan?... (kirj. lisäys: aikojen saatossa) laskujen tulokset ovat samat: ilmasto lämpenee ihmisen vaikutuksesta”. Tätä hän perustelee kasvihuonekaasujen maan pintaa kohden lähettämällä lämpösäteilyllä. Näiden kaasujen lisääntymisen myötä säteilykin on voimistunut ja sen lämmittävä vaikutus on mitattavissa. Kirjoituksessa ei käy selville miten hän selittää 40-luvun alkupuolelta 70-luvulle jatkunut ilmaston kylmeneminen.

Tekstissään Rinne kirjoittaa ilmastonmuutokseen liittyvästä disinformaatiosta. Hän kritisoi Lordien (Britannian Ylähuone) tapaa käsitellä aihetta. Hän ei myöskään näe, miten EU:n tutkimusprojekti, jossa selvitetään ilmastonmuutosta kuluneiden 1000 vuoden aikana, voi johtaa parempiin ilmastomalleihin ja luetettavampiin ennustuksiin. Hän toteaa vielä, että meteorologien laskenta jätetään mainitsematta. Kuitenkin tietääkseni ilmastotutkijoiden käyttämät laskentamallit perustuvat nimenomaan meteorologiassa käytettyyn perusfysiikkaan, eli kuten hän kirjoittaa: “Meteorologit laskevat sekä auringon että kaasujen vaikutukset samanaikaisesti kaikkien muiden ilmakehässä vaikuttavien tekijöiden kanssa ja laskentatulos antaa vastauksen.”

Rinteen mukaan: “disinformaatiota ilmastotiedossa leimaa paitsi tietämättömyys ilmakehätutkimuksesta myös historiattomuus”. Olen samaa mieltä, että ilmastonmuutosta arvioitaessa historian aikakirjat ovat unohtuneet. Nimenomaan ihmistä syyllistävissä ilmastonmuutosperusteluissaan IPCC on tietoisesti vähätellyt menneiden aikojen ilmastotuntemusta, jopa pyrkien kieltämään mm. keskiajan nykyistä lämpimämmät ajat ja pienen jääkauden kylmyydet.

Hieman historiaa

Tämän otsikon alla Rinne mainitsee mm. miten ruotsalainen kemisti Svante Arrhenius jo 1896 laski hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen aiheuttavan 5-6 asteen lämpiämisen. Kaikki kunnia pioneerille, mutta valitettavasti hänen tuloksensa perustuivat virheelliseen koejärjestelyyn. Hänen käyttämänsä NaCl-prisma ei soveltunut tarkoitukseen. Se osa infrapunasäteilystä, jonka hän uskoi absorboituneen hiilidioksidin vaikutuksesta kattoi huomattavasti laajemman osan infrapunaspektristä kuin mitä nykyiset tutkimukset osoittavat. Toisin sanoen hänen hiilidioksidille määrittelemä absorptiospektri kattoi myös merkittävän osan vesihöyrylle kuuluvasta spektristä.

Tänä päivänä tiedämme, että jo nykyistä huomattavasti alhaisempi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus absorboi suurimman osan hiilidioksidille lankeavasta absorptiosta. Tästä vielä tarkemmin jäljempänä. Kaasupitoisuuden kaksinkertaistuminenkin vain hieman leventää kyseistä verrattain kapeata spektrin osaa. Vesihöyry on joka tapauksessa ylivoimaisesti merkittävin kasvihuonekaasu. Se jätetään helposti mainitsematta, sillä sen ilmastovaikutuksen mallintamisessa on edelleen valtavia vaikeuksia.

Historiasta vielä sen verran, että 60-luvun loppupuolella ja vielä 70-luvun alussa monet ilmastotutkijat ennustivat menoa kohti uutta jääkautta. Olihan aiemmin todettujen interglasiaaliaikojen kesto ollut 10.000 vuoden luokkaa ja nykyinen vaihe oli jo jatkunut reilusti yli tämän ajan. Kun sitten globaali keskilämpötila lähti uudelleen hienoiseen nousuun kasvihuoneilmiö tuli jälleen ajankohtaiseksi. Tosin vuoden 1998 jälkeen lämpiäminen näyttää pysähtyneen.

Ilmastohysteriaa

Tällä hetkellä ihmisen aiheuttamaksi väitetystä ilmastonmuutoksesta on tullut kaiken kattava dogmi. Ilmastopaneelin arviointiraportit kasvattivat kerta toisensa jälkeen skenaarioita, joiden mukaan valtameren pinta nousee hukuttaen alavilla mailla sijaitsevia kaupunkeja, äärevät sääilmiöit, myrskytuhot, tulvat ja kuivuudet sekä kulkutaudit lisääntyvät. Myös eliölajien häviäminen kiihtyy ja ilmastopakolaisuus kasvaa. Poliitikoille syötettiin uskomus, että kaiken takana ovat ihmistoiminnasta syntyvät kasvihuonekaasut. Ympäristöaktivistien vaatimuksesta syntyi täysin epäonnistunut Kioto-sopimus. Pahimmaksi “saastuttajaksi” nimettiin hiilidioksidi joka kuitenkin on kaiken elämän perusta.

Tulevan ex-presidentin Al Goren filmi Epämiellyttävä Totuus on Rinteen mielestä erinomainen, suorastaan “loistava” dokumentti. Minun mielestäni se on nimenomaan erinomainen esimerkki Rinteen esille tuomasta disinformatiosta. Olen ehdottomasti Rinteen kanssa samaa mieltä, että filmi on erittäin taitavasti tehty ja Al Goren näyttelijälahjat ovat kiistattomat, mutta sen tieteellisestä arvosta olen ehdottomasti eri mieltä. Vetoamalla tunteisiin Al Gore onnistuu vakuuttamaan yleisönsä tilanteen vakavuudesta. Tämän hän tekee taitavasti vihjailemalla, esittämällä puolitotuuksia ja latelemalla suorannaisia asiavirheitä. Al Goren ilmeinen missio on herättää katsojat uskomaan, että edessä on ilmastokatastrofi.

Rinne ei ilmeisesti ole nähnyt brittiläisen Channel 4:n 8.3.2007 esittämää aivan eri luokan dokumenttia “The Great Global Climate Swindle”. Siinä ilmastotutkijat ja monet lähialojen asiantuntijat esittävät tieteellisiin faktoihin tukeutuen, mikä IPCC:n julistuksessa on mennyt pieleen ja johtanut nykyiseen poliittisesti korrektiin ilmastonmuutoshysteriaan. Ruotsissa se jo esitettiin 26.4.2007, mutta meillä vasta lokakuussa 2007. Totuuden nimessä on mainittava, että tämä Channel 4:n näyttämä dokumentti on aiheuttanut Britanniassa laajan vastalauseiden myrskyn. Meillä siitä ei kuitenkaan kovin paljon keskusteltu.

Rinne on ilmeisesti vakuuttunut ihmisen syyllisyydestä ennustettuun katastrofaaliseen globaaliin ilmastonkehitykseen, jopa pitää sitä “kohtalonkysymyksenä ihmiskunnalle”. Myös pääministeri Tony Blair totesi, että ilmastonmuutos on terroriuhkaakin suurempi asia. Meidän pääministerikin hyökkää vapaata tieteellistä debattia vastaan lausumalla: “ilmastonmuutoksen vähättely on lopetettava heti”.

Näin keskustelu ilmastonmuutoksen mahdollisista syistä, ihmisten kasvihuonepäästöjen aiheuttama vai luonnollinen vaihtelu, on muuttunut julkiseksi “totuuden” julistukseksi. Minä asettaisin kuitenkin väestönräjähdyksen, kaupunkien terveydelle vaarallisen ilmanlaadun ja puhtaan juomaveden puutteen huomattavasti suuremmaksi kohtalonkysymykseksi. Näiden todellisten ympäristön tilaan liittyvien ongelmien torjuminen on huomattavasti perustellumpaa kuin yritys torjua möröksi noussutta ilmastonmuutosta.

Mistä on kysymys?

Kuten aiemmin totesin maapallon ilmasto on jatkuvassa muutostilassa. Menneinä aikoina on ollut lämpimiä kausia, jolloin luonto on kukoistanut ja ihmiset vaurastuneet; kylminä kausina sekä luonto että ihmiset kärsivät. Tiede pyrkii löytämään vaihtelulle syyt. Milankovich esitti jääkausien syntyvän maapallon radan soikeudesta auringon ympäri eli maapallon pinnalle lankeavan säteilymäärän vaihtelusta. Vastaavasti auringon aktiivisuuden ja maapallon ilmaston vaihteluilla näyttää olevan selkeä riippuvuussuhde. Vaikuttaa siltä, että merkittävin tekijä ei ole niinkään auringon kokonaissäteilyn määrän vaihtelu vaan aktiivisuuteen liittyvät muut ilmiöt kuten hiukkas- ja magneettivuot. Onhan hiljaisen auringon aikana maapallolla ollut kylmempää kuin runsaiden auringonpilkkujen vallitessa. Viime aikoina aurinko onkin ollut poikkeuksellisen aktiivinen. Riittävätkö nämä tekijät selittämään ilmaston nykyistä lämpenemistä? IPCC:n sanomaan uskovaiset väittävät, että eivät riitä, vaan mukaan on otettava kasvihuonekaasut. Ilmastoskeptikot sen sijaan kyseenalaistavat kasvihuonekaasuille ja ennen kaikkea hiilidioksidille määrättyä pääroolia.

IPCC on korostetusti esitellyt globaalia keskilämpötilaa kuvaavien käyrien merkitystä pyrkien osoittamaan, että ihmisen toiminta on johtanut “rajuun” lämpenemiseen (0,6-0,8 astetta/vuosisata). Kuitenkin vuodesta 1979 lähtien satelliiteilla suoritetuissa alemman ilmakehän lämpötilamittauksissa ei vastaavaa nousua juuri havaita, vaikka ilmastomallien mukaan suurimman lämpötilanousun tulisi nimenomaan kohdistua siihen.


Skeptikkopiireissä ihmetellään myös, mitä ns. globaali keskilämpötila oikein merkitsee etenkin kun yksittäisten havaintoasemien virhemarginaalit ovat usein suurempia kuin tämä mitattu globaali lämpeneminen. Mielenkiintoista on myös, että virallisissa (HADCRU ja GHCN) käyrissä vuoden 1998 (poikkeuksellisen voimakas el Nio) jälkeen nousu on tasoittunut ja jopa osoittaa laskevaa trendiä. Lämpötilasta voidaan lisäksi todeta, että viimeisen sadan vuoden aikana rekisteröity lämpeneminen ei suuruudessaan eikä nopeudessaan poikkeaa millään lailla geologisesta normista.

Parhaimmatkaan ilmastomallit, joita kehitellään monissa tutkimuslaitoksissa ja ajetaan entistä suuremmissa ja nopeammissa supertietokoneissa eivät pysty ennustamaan tulevaa ilmastoa. Tämän myöntävät useimmat mallintajatkin. Mallit ovat kyllä arvokkaita työkaluja arvioitaessa eri ilmastoa säätelevien tekijöiden mahdollista vaikutusta, mutta ne eivät voi todistaa jonkin tietyn ilmastotekijän (vaikkapa hiilidioksidin) todellista merkitystä.

Käytössä olevat mallit on viritetty huomioimaan auringon kokonaissäteilyn vaikutusta maapallon lämpötilaan. Ne eivät kuitenkaan vielä hallitse esimerkiksi auringon magneettisen aktiivisuuden ja hiukkasvuon suoraa merkitystä kosmisesta säteilystä puhumattakaan, vaikka näillä saattaa uusimman tutkimuksen mukaan olla hyvinkin suuri merkitys. Lisäksi voidaan olettaa, että ilmastoon vaikuttavat monet vielä puutteellisesti ymmärretyt luonnonilmiöt tai mahdollisesti kokonaan huomiotta jääneet tekijät, on selvää, että mallien ennustusarvo on parhaimmillaankin kyseenalainen eikä missään tapauksessa kelpaa poliittisten päätösten perustaksi.

Mallit eivät myöskään kykene laskemaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun todellista vaikutusta. Empiiriset laskelmat osoittavat, että hiilidioksidipitoisuuden jatkuvan kasvun merkitys maapallon lämpötaseeseen voi olla korkeintaan marginaalinen. Tämä siksi, että hiilidioksidin absorptiokyky on logaritminen, jolloin pitoisuuden nousu 280 ppm:stä nykyiseen 380 ppm:ään kattaa jo 75 % siitä teoreettisesta lämpölisästä, jonka pitoisuuden kaksinkertaistuminen (560 ppm:ään) antaisi. Näin ollen hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuminen voisi nostaa globaalia lämpötilaa korkeintaan muutamalla asteen kymmenyksellä.

Lopputoteamuksena kysyisin, eikö pieni lämpeneminen olisi kaikin puolin edullista, varsinkin kun sen mallien mukaan pitäisi nimenomaan kohdentua päiväntasaaja-alueen ulkopuolelle? Ilmaston kylmeneminen olisi ehdottomasti turmiollisempaa, sillä niin luonto kuin ihmisetkin ovat tunnetusti menestyneet parhaiten lämpimämmän ilmaston aikoina.


Boris Winterhalter, fil. tri
eläkkeellä oleva
Geologian tutkimuskeskuksen erikoistutkija
Helsingin Yliopiston merigeologian dosentti
Espoo

www.kolumbus.fi/boris.winterhalter