tiistai 6. toukokuuta 2008

Kohu-uutinen IPCC:n tutkijoilta - ilmaston lämpeneminen on pysähtynyt

Toukokuun alkupuolella levisi maailmalla uutinen maapallon lämpenemisen pysähtymisestä, joka perustui arvovaltaisessa Nature-lehdessä olleeseen tutkimukseen:
N. S. Keenlyside, M. Latif, J. Jungclaus, L. Kornblueh & E. Roeckner, 2008. Advancing decadal-scale climate prediction in the North Atlantic sector. Nature, Vol 453, 1 May 2008.

Tutkimuksesta julkistetun uutisen mukaan IPCC on korjannut "ennustuksiaan" esittäen, että edellä mainitun vertaisarvioidun lehden mukaan luonnolliset tekijät ovat hidastamassa ja jopa peruuttamassa maapallon ilmaston lämpenemistä ainakin seuraavan vuosikymmenen ajaksi. Tällainen uutinen on tietysti IPCC:lle suuri helpotus kun sekä Hadley keskuksen ylläpitämä globaali lämpötilasto että satelliittimittaukset osoittavat, että lämpeneminen on vuoden 1998 jälkeen todellakin hidastunut ja jopa pysähtynyt.

Ylläpitääkseen omaksumaansa myyttiä ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä sekä siihen liitetyistä pelotteista, IPCC:n kerrotaan ilmoittaneen, että lämpötila lähtee kuitenkin uudelleen kiihtyvään nousuun, tietysti johtuen huonosti etenevistä kasvihuonekaasupäästörajoituksista.

Mikä on tämä ilmaston lämpenemistä pysäyttävä uutinen? Luettuani jutun voin vain todeta, että sen sanomaa on paisuteltu sekä tiedotusvälineiden että IPCC:n ja Hadleykeskuksen toimesta.

Kohu-uutiseen liittyvä Nature-lehdessä julkaistu teksti löytyy Keenlysideetal.pdf:nä (klikkaa)

2 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Geologina osaat varmasti vastata kysymykseen miten nykyinen ilmasto muuttuu kun siihen lisätään kasvihuonekaasuja ja kun ilmakehää samalla ihmisen toimesta samennetaan?

Mitä mieltä olet Juhani Rinteen ajatuksista?

http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/208/183

Boris Winterhalter kirjoitti...

Kyllä ihminen vaikuttaa ilmastoon, mutta on luonnonvoimien rinnalla kuitenkin luettava lähinnä paikalliseksi tekijäksi. Globaalilla tasolla ihminen on vielä mitätön vaikuttaja verratessa luonnonvoimiin ja aurinkoon.

Mitä tulee Juhani Rinteen tekstiin Tieteessä Tapahtuu niin vastineeni löytyy omalla otsikolla: Vastine "Kuinka te saatoitte"